Minimalismi lapsiperheessä: lastentarvikkeet

Olen liian kauan lykännyt tämän postauksen kirjoittamista, sillä olen antanut lastenhuoneen uudelleen järjestelyn odottaa tähän asti. Toisen lapsen laskettu aika on lokakuun puolen välin jälkeen, ja jo kauan on ollut tarkoitus viikata pienimmät vauvan vaatteet esille, mutta aina sitä olen vain venyttänyt. Kun yhtenä iltana sitten supisteli säännöllisesti hieman pidempään, iski ahdistus. Hei, enhän minä ole ehtinyt laittamaan vielä mitään valmiiksi! Onneksi supistelut loppuivat, vauva saa jatkaa kasvuaan kaikessa rauhassa, ja minä ehdin järjestelemään huonettakin valmiiksi. Nyt siis luvassa postausta lastentarvikkeista!

Olen aiemmin kirjoittanut minimalismista lapsiperheessä täällä. Tuosta postauksesta löytää laajemmat perustelut sille, miksi mielestäni kohtuullinen määrä leluja on leluövereitä parempi. Muuten lastentarvikkeiden kohtuullisuus on minulle lähinnä käytännön elämän helpottaja. Kun vaatteita ei ole ihan tolkuttomasti, pysyy pyykkimäärä hyvin aisoissa, kaapit suhteellisen siistinä ja arki ei ala muistuttamaan kaaoksen hallintaa. Continue reading ”Minimalismi lapsiperheessä: lastentarvikkeet”

Uusi koti

Tässäpä muutama kuva uudesta kodista! 😊 En tässä postauksessa sen kummemmin avaa syitäni minimalistisuuteen, olen aiheesta jo aiemmin kirjoittanut, minimalismi postauksia voi selailla mm. blogiarkistoni ensimmäisen osion kohdalta. Tiivistetysti kuitenkin: minimalismi ei tietenkään ole minulle sitä, että ensisijaisesti vain haluaisin mahdollisimman tyhjän ja kolkon kodin. Se ei ole minulle kilpailua tavaran määrän vähyydestä. Itseasiassa minimalismissa elämäntapana on kyse paljolti kaikesta muusta kuin tavarasta.

Minulle minimalismi on ollut tapa yksinkertaistaa ja selkeyttää elämääni. En säilytä kotonani mitään turhaa, koitan keskittyä elämässäni asioihin, joita pidän itse merkityksekkäänä. Kotonani minulla on ne asiat ja tavarat, joita oikeasti tarvitsen elämiseen. Ei siinä sen kummampaa. Continue reading ”Uusi koti”

Onko kodin sekasotku välttämättömyys?

Monelta ei varmasti ole mennyt ohi viime aikoina blogeissa kiertänyt haaste ”tältä meidän kotona näyttää juuri nyt”. Haasteen ideana on ollut ottaa valokuvia kodista siivoamatta, sellaisena kuin koti juuri sillä hetkellä on ollut. Tämä haaste on ollut raikas monen toivoma tuulahdus blogimaailmassa. Ovathan blogit menneet pikkuhiljaa yhä ammattimaisempaan suuntaan, mutta samalla kosketus oikeaan elämään on yleisesti heikentynyt. Itsekin rakastin tämän haasteen aitouden rouheutta! Haaste herätti minussa toisaalta joitain ajatuksia. Kun lueskelin näitä postauksia ja niihin tulleita kommentteja, siellä toistuivat tietyt lauseet:

”Olen tuskastellut jatkuvan epäjärjestyksen kanssa ja miettinyt, onko kellään muulla tällaista. Tuli hyvä mieli tästä postauksesta! Nyt jaksan taas paremmin tätä sekasotkua.”

”Ihanaa nähdä, että tekin olette vain tavallisia ihmisiä, joilla on kotona sotkuista.” Continue reading ”Onko kodin sekasotku välttämättömyys?”

(Melkein) koko omaisuuteni


Ennen kuin kukaan ehtii sanoa, että tässä postauksessa ja sen kuvissa ei ole mitään järkeä, sanon sen itse! Tiedän, että eipä tässä mitään pointtia ole 😂 Lähestyvän muuton ja kaappien siivouksen myötä päätin huvikseni kuitenkin tällaisen kuvan ottaa, jossa näkyisi tosiaan koko (tai siis melkein koko) omaisuuteni. Continue reading ”(Melkein) koko omaisuuteni”

Minimalismi keittiössä

Taannoin minulta kysyttiin kommenttiboksissa, että ulottuukko minimalismi täällä myös keittiöön ja keittiön kaappien sisälle. Astioita olen aina omistanut suhteellisen vähän, mutta kyllä kuiva-ainekaappeihin on aiemmin päässyt ihan liikaa kertymään ruokaa. Sainpa kuin sainkin innoituksen pureman ja aloin käymään ruokakaappeja läpi tavoitteenani kokonaisvaltaisesti minimalistinen keittiö. Continue reading ”Minimalismi keittiössä”

Tavaran karsimista

Viime postauksen kirjoittamisen jälkeen olen saanut kivasti tavaraa karsittua. Tavoitteena olisi, että omat henkilökohtaiset tavarani joku päivä todella mahtuisivat reppuun – tai ainakin jätesäkkiin. Omiin tavaroihini en siis lue I:n tavaroita, enkä vaikkapa asunnon pakollisia huonekaluja, mutta kaikki ikiomat kamppeeni. Hygieniatarvikkeet, vaatteet, kirjat, muistot, petivaatteet, pyyhkeet, keittiövälineet, sisustusjutut ynnä muut.

Ensiksi olohuoneeseen! Sain kuin sainkin toisen kirjahyllyistä kokonaan karsittua / lajiteltua muualle. Muutamasta lautapelistä luovuin, ja osa taas meni säilytykseen toisaalle, mistä sain tavaraa pois. Ennen kuvia olohuoneesta löytää mm. täältä ja täältä. Kyllä tuli raikkautta huoneeseen. Nyt en enää edes kunnolla muista, mitä vanhassa hyllyssä oli. Päivän aikana on tullut myös tienattua jo 40 euroa vanhalla tavaralla. Jei!

Continue reading ”Tavaran karsimista”

Minimalistinen koti – kyllä vai ei kodin tekstiileille?

Tässä postauksessa pohdin minimalismia ja kodin sisustustekstiilejä. Tavallaan tällä pohdinnalla ei ole mitään päämäärää, sillä eipä makuasioista voi kiistellä. Joku rakastaa kodin ilmettä pehmentäviä verhoja ja erilaisia mattoja, toinen viihtyy paremmin ilman. Kumpikaan ei ole sen pahempi tai parempi ratkaisu! 😊

Joka tapauksessa vuodatan tähän omaa pohdintaani. Liikaa en voi korostaa sitä, että nämä aatokset ovat täysin omia kokemuksiani, ja saa olla ihan eri mieltä. Ja vaikka vähän pohdin sisustuksen negatiivisia ympäristövaikutuksia, niin toki kotiaan voi laittaa todella kestävästi ja ekologisesti esim. suosimalla kotimaista, käsitehtyä, käytettyä ja luonnollisia materiaaleja.

Continue reading ”Minimalistinen koti – kyllä vai ei kodin tekstiileille?”

Minimalistisen kodin tavaroiden taustoja

Tässä postauksessa esittelisin hieman, mistä tämän asunnon tavarat ovat peräisin ja paljonko niiden hinta on ollut. Omilleen olen muuttanut noin 5 vuotta sitten, ja minimalismista kiinnostunut hieman yli 3 vuotta sitten. Ennen kuin kiinnostuin minimalismista ja ekoilusta, päivittelin sisustusta paljon tiuhempaan. Nyt kuitenkin tavoitteena on olla onnellinen näistä jo omistamistani niin kauan, kuin nämä vain pelittävät. Ja sitten kun menevät mahdollisesti rikki, ainakin kokeilisin ne saada korjatuksi. Vanhimmat kalusteet ovat tuolta 5 vuoden takaa, mutta useimmat pienemmät sisustusjutut ovat noin 3 vuotta vanhoja, jolloin aloin kriittisemmin suhtautumaan kuluttamiseen. Siitä on kuitenkin kuljettu pitkä matka ja vasta noin vuoden ajan olen kokenut irtautuneeni huolellisemmin kuluttamisen tarpeesta.

Olen asunut 5 vuoden aikana yhteensä 8 eri asunnossa, eli tämänkin takia on jonkin verran tullut ylimääräistä vaihtelevuutta: joku sänky ei ole mahtunut toisen asunnon ovesta sisään tai toisessa ei ole ollut koko sohvalle paikkaa yms. Continue reading ”Minimalistisen kodin tavaroiden taustoja”

Kurkistus minimalistisiin sekatavarakaappeihin

Tässä postauksessa avaan tämän asunnon sekatavarakaappien ovia. Periaatteessahan mistä kodista vain saa hyvin minimalistisen näköisen, jos vaan laittaa kaikki tavarat kaappeihin piiloon 😂 Olen itse kuitenkin ensiarvoisesti pyrkinyt siihen, että tavaraa on oikeasti vain tarpeellisen verran, ettei myöskään sinne komeroihin kertyisi turhaa. Joten tervetuloa kurkkimaan niihin pahimpiin sekatavarakaappeihin, jotka kätkevät sisälleen ihan kaiken putkirullista silitysrautoihin.

Tiedän, että jonkun ultraminimalistin mielestä näissä kaapeissa on ihan hirveä määrä tavaraa. Ja taas joku toinen voisi lannistua, ettei koskaan saisi tähän pisteeseen karsittua, vaan kaapit pursuilevat pursuilemistaan useammankin konmaritus-rumban jälkeen. Pakko siis muistuttaa, ettei tavaran määrä ole mikään kilpailu. Minimalismissa ei todellakaan ole kyse mistään tietystä tavaroiden lukumäärästä, eikä kukaan minimalismista kiinnostunut ole toistaan ”parempi”, vaikka tavaroita olisi lukumäärällisesti vähemmän. Kyse on siitä, minkä itse kukin kokee itselleen tarpeelliseksi. Tämä määrä tavaraa on osoittautunut täällä varsin toimivaksi, ja pidän itse siitä tunteesta, kun sekatavarakaapeissakin on hieman liikkumavaraa. Continue reading ”Kurkistus minimalistisiin sekatavarakaappeihin”