Heittää kaikki keinotekoinen taakseen, tulla yhdeksi luonnon kanssa

Ei kannata välittää muiden mielipiteistä, antaa muiden pitää sinua vaikka pähkähulluna. Kun ei mieti muiden reaktioita omiin elämänvalintoihin, on todella vapaa elämään.

On upeaa voida tuntea olevansa vapaa. Että voi tuntea olonsa villiksi, kahlitsemattomaksi.

On vapauttavaa elää toisinaan ilman kelloa, tietämättä mitään ajasta, luottaa kehon ja luonnon omaan viisauteen ja rytmiin.

Hengittää puita, tuulta, auringon valoa, taivasta, järven pintaa, valovuosien päässä kimmeltävien tähtien tuiketta. Heittää kaikki keinotekoinen taakseen, tulla yhdeksi luonnon kanssa taas. Continue reading ”Heittää kaikki keinotekoinen taakseen, tulla yhdeksi luonnon kanssa”

Lokakuun luonnonmukainen hyvinvointiviikko

Viime kuussa tein päätöksen viettää joka kuun ensimmäistä viikkoa oikein erityisesti hyvinvointiini keskittyen. Laadin siis joka kuun ensimmäiselle viikolle itselleni muutaman tavoitteen, joiden kautta tulee panostettua omaan hyvinvointiin luonnonmukaisesti.

Tarkoitukseni on miettiä tehtävät niin, että ne sopisivat juuri kyseisen hetken tarpeisiin. Huomaan, että esimerkiksi talvella keho on eritavoin koetuksella kuin kesällä, ja siksi se voi kaivata eri vuodenaikoina ja elämäntilanteissa hieman erityyppistä huoltoa. Lisäksi tehtävien on tarkoitus olla luonnonmukaisia, lähes ilmaisia ja keittiön kaappien sisältöä lukuunottamatta ”aineettomia”.

Tässäpä omat tavoitteeni huomenna alkavalle lokakuun luonnonmukaiselle hyvinvointiviikolle:
Continue reading ”Lokakuun luonnonmukainen hyvinvointiviikko”

Pinttyneet kahvitahrat pois mukeista ruokasoodalla

Kyselin jokin aika sitten Instagramissa vinkkejä, kuinka saada pinttyneet kahvitahrat pois mukeista mahdollisimman luonnonmukaisesti. Sain useita suosituksia liittyen ruokasoodaan, sillä kuulemma lähtee vaikeimmatkin tahrat astioista pois.

Olen käyttänyt viime aikoina tiskaukseen vettä ja palasaippuaa. Usein huuhtelen astiat ihan vain kuumalla vedellä ja toisinaan tehostan tiskausta palasaippualla. Pikkuhiljaa pelkkien vesihuuhtelujen suosiminen on kuitenkin saanut mukeihin kertymään kahvitahroja. Ne on ollut jo kauemmin aikaa tarkoitus koittaa saada pois, ja nyt kun niin monet suosittelivat ruokasoodaa, ajattelin, että miksi ei.

Ei kun kokeilemaan. Continue reading ”Pinttyneet kahvitahrat pois mukeista ruokasoodalla”

Diy pyykkietikka

Harva on voinut välttyä vallitsevalta pyykkietikkatrendiltä, ja hyvä niin! Siinä missä monet huuhteluaineet sisältävät monia ympäristölle haitallisia kemikaaleja, on etikka huuhteluaineena rutkasti luonnonmukaisempi 💖

Itsekin viime keväänä ehdin ostamaan kokeiluun valmista pyykkietikkaa, sitä ennen olin kyllä jo jonkin aikaa käyttänyt huuhteluaineena ihan perus etikkaa. Paikallisesta kaupasta löysin Saaren taika – merkkisiä pyykkietikoita suloisissa purkeissaan. Se oli rakkautta ensi kokeilulla! Mielestäni pyykkietikka toimi pyykkiin jopa paremmin kuin markettien perinteiset huuhteluaineet ja jätti pyykkeihin ihanan tuoksun. Tuoksu oli juuri sopivan mieto, pyykit puhtaita ja pehmeitä, eivät lainkaan sähköisiä. Pyykinpesuun käytän useimmiten pesupähkinöitä, jotka myös tosin jo yksinäänkin jättävät pyykin puhtaaksi ja pehmeäksi, mutta mielestäni etikka on auttanut jättämään pyykkiin ja koneeseen vielä raikkaamman tuoksun. Continue reading ”Diy pyykkietikka”

Kehomme juuret – luonnonmukainen liikunta

Nykyihmisen historia ajoittuu noin 200 000 vuoden taakse. Uskomatonta! Miettikää, kuinka pitkä aika on vaikkapa 200 000 vuoden takaa 100 000 vuoden taakse. Niin monia vuosia, ja tuo 100 000 vuotta sittenkin on vielä hurjan kaukana. Vaikeimpina aikoina ihmisiä arvioidaan olleen vähimmillään vain noin 2000 yksilöä. Sitkeyttä se on vaatinut, että olemme tänne asti selvinneet.

Me olemme kasvaneet luonnon armoilla, varsin villeissä olosuhteissa. Vailla turvaa huomisesta, luonnon ehdoille sopeutuen. Me olemme olleet yhtä luonnon kanssa, elämä on ollut raakaa ja arvaamatonta. Varmasti ihmiset ovat kuitenkin jokaisessa historiansa vaiheessa osanneet löytää elostaan jotain onneakin. Olemme suunnistaneet tähdistä, vaeltaneet ruoan perässä, sopeutuneet vuodenaikoihin ja mukautuneet sääilmiöihin. Continue reading ”Kehomme juuret – luonnonmukainen liikunta”

Syyskuun luonnonmukainen hyvinvointiviikko

Olen ajatellut kokeilla tällaista postaussarjaa. Aion nyt jokaisen kuun ensimmäisen viikon kunniaksi pitää luonnonmukaisen hyvinvointiviikon, ja kerron tänne blogiin, mitä se kulloinkin pitää sisällään! Mukaan saa tulla kuka vain, ja toki omasta hyvinvointiviikostaan voi muokata ihan itselleen sopivan version. Näitä minun ideoitani voi myös käyttää, vaikka edes osittain. Jos tunnet kehossasi ja jaksamisessani jonkin erityistarpeen, kannattaa kuunnella sitä, ja lisätä omaan hyvinvointiviikkoon sitä boostaavia elementtejä. Continue reading ”Syyskuun luonnonmukainen hyvinvointiviikko”

Extreme minimalismi – into the wild

Tuli katsottua elokuva Into the wild. Olen sen aiemminkin katsonut, mutta viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää jo tovi. Varsin puhutteleva elokuva, suosittelen. Viime päivinä olen myös ahkeraan kuluttanut hakusanaa ja Youtube-videoita aiheestaI sold everything and started fresh”. Kun on katsonut inspiroivia tarinoita ihmisistä, jotka ovat kirjaimellisesti myyneet koko omaisuutensa, tulee siitä kyllä itsellekin ihan hurjan inspiroitunut olo. Elämässä kaikki on mahdollista, aina voi aloittaa vapauttavasti puhtaalta pöydältä.

Jokin extreme minimalismissa kiehtoo minua. Sellaisessa elämänasenteessa, että voi todella luopua kaikesta materiaalisesta omaisuudestaan ja alkaa elää elämäänsä ns. ”villisti”. Continue reading ”Extreme minimalismi – into the wild”

Onko villi, vapaa ja huoleton elämä mahdollista?

Muistan joskus teininä pohtineeni, että kokeekohan kukaan aikuinen aitoa vapautta. Katselin Disneyn Pocahontasta, kun hän meloi koskissa ja juoksi villinä eläinten kanssa pitkin metsäteitä. Mietin, onko tuollainen mahdollista. Onko normaalilla suomalaisella aikuisella edes lupa haaveilla tuollaisesta elämästä? Pohdin, että onkohan Suomessa yhtään aikuista, joka kokisi oikeasti syvää vapauden tunnetta sielussaan. Mitä ajatuksia sinulla herää, kun katsot alla olevan musiikkivideon? Continue reading ”Onko villi, vapaa ja huoleton elämä mahdollista?”

Rauhoittava miniloma luonnon helmaan


Tekipä hyvää käydä pyörähtämässä Ruotsin Lapissa. Matkakohteeksi valikoitui Stora Sjöfalletin alue kahdesta syystä. Ensinnäkään en ollut aiemmin käynyt siellä, vaikka Ruotsin Lapissa nyt on jonkin verran tullutkin kierreltyä. Toisekseen pohdin matkan ekologisuutta. Halusin vielä kerran ennen tämän seuraavan lapsen syntymää nähdä vuoria, mutta samalla suosia lähimatkailua. Continue reading ”Rauhoittava miniloma luonnon helmaan”