Äitiyden kipu

Luulen, että suurin osa vanhemmiksi tulleista kokee jossain määrin sen: kuinka rakkauteen kietoutuu myös jotain kivun kaltaista.

Kun sain ensimmäisen lapseni keväällä 2017, en ollut mitenkään voinut etukäteen valmistautua siihen rakkauden määrään. Enkä toisaalta myöskään vanhemmuuteen liittyvään huoleen, ikävään, pelkoon. Monet äitiyteen liittyvät tunteet eivät todellakaan ole sieltä helpoimmasta päästä.

Sitä rakastaa lapsiaan niin paljon, että se melkein sattuu.

Sitä toivoo lapsille kaikkea hyvää, ihan kaikille lapsille. Turvaa, rakkautta. Ettei kukaan pienokainen joutuisi kiusatuksi tai hylätyksi. Että jokainen pieni verso saisi rauhassa kasvaa isoksi, valmiiksi kohtaamaan maailman jonain päivänä ihan itse. Moni vanhempi varmasti on samaa mieltä, että sitä olisi valmis ottamaan itse vastaan ihan mitä tahansa, kunhan vain lasten ei tarvitsisi huolehtia liian isosta kuormasta. Kunpa jokainen lapsi saisi pehmeän alun elämänsä matkalle.

Ja toisaalta tiedän sen, että en voi suojella loputtomiin. Lintujen on jossain vaiheessa pyrähdettävä pesästään lentoon. Elämän matka ei ole kellään helppo, ei yhdelläkään pelkkää ruusuilla tanssimista. Ja lopulta jokaikisen on elämänsä päätteeksi kuoltava. Päässäni on käynyt ajatus, että miksi edes tein lapseni tänne maailmaan? On minun syytäni, että heidän on elettävä ja vielä joskus kohdattava kuolema.


Mutta kirjoittaapa Maria Nordin postauksessaan kauniisti:

”Syntymän vastakohta on kuolema. Kun synnyttää, synnyttää myös kuoleman. Hurja ajatus, mutta heti kun vauva syntyy, on selvää että joku päivä se myös kuolee. //

Emme voi nähdä tai kokea syntymää, ilman että koemme myös kuoleman. Ja toisaalta, sitähän pelkäämme eniten. Ja sen haluamme lakaista maton alle. Lääketiede on tehnyt meistä mukavuudenhaluisia ja laiskoja kasvamaan henkisesti. On mukavampaa ajatella, että joku on aina vastuussa meistä. //

Vanhemmaksi tulon jälkeen oma paikka sukupolvien ketjussa on yhtä lenkkiä lähempänä kuolemaa, mikä on vavisuttava ajatus. Vaikka periaatteessa kannatamme tasa-arvoa, lapsen elämä on mielissämme aina arvokkaampi kuin vanhemman. //

Mutta, me olemme elämä, eikä elämällä ei ole vastakohtaa. Se vain muuttaa muotoaan syntymän ja kuoleman muodossa.”- Maria Nordin


Minua lohduttaa niin paljon tuo sana sukupolvien ketju.

Se kuvaa kauniisti elämää. Me synnymme, me kuolemme. Sen jälkeen on taas seuraavan sukupolven vuoro syntyä ja kuolla.

Saavumme maailmaan pieninä vauvoina, elämme hetken ja sitten kuolemme. Tämä kehä on jatkanut kulkuaan aina ihmiskunnan historian alusta asti  tähän päivään ja jatkaa myös tästä eteenpäin.

Mutta me saamme NYT olla hetken tietoisina osa tätä kaikkea, itse elämää. Enkä tarkoita, että on tehtävä lapsia tuohon ketjuun kuuluakseen.

Ihan jokainen elävä olento on omanlaisensa kaunis helmi elämän helminauhassa.


Joskus, kun minuun iskee pelko, tartun Raamattuun. Sieltä löydän aina toivon ja lohdun.

Toisinaan taas menen Youtubeen ja kuuntelen Leijonankuninkaan Circle of life – kappaleen. Se kertoo mielestäni hienosti elämän kiertokulusta:

”It’s the circle of life

and it moves us all

through despair and hope

through faith and love”

Olen miettinyt, helpottaakohan tämä kivulias rakkaus lapsiani kohtaan tulevaisuudessa heidän kasvaessaan. Melkein toivon tämän tunteellisuuden johtuvan vain imetyshormoneista. Ehkä muutaman vuoden päästä pääni on täynnä työelämää ja päiväkotireppujen pakkaamista pikkuveijareiden suunnitellessa kujeita samaan aikaan selkäni takana. Ehken siinä vaiheessa enää niin jouda miettimään kaikenlaista tällaista niin perinpohjin. Mutta luulen, että en sentään täysin immuuniksi rakkauden kivulle koskaan tule, enkä sitä oikeastaan toivokaan.

Elämän helminauha on kaunis, on kunnia olla yhtenä helmenä osa sitä.

”From the day we arrive on the planet
and blinking, step into the sun
there’s more to see than can ever be seen
more to do than can ever be done
there’s far too much to take in here

More to find than can ever be found
but the sun rolling high
through the sapphire sky
keeps great and small on the endless round

It’s the circle of life
and it moves us all
through despair and hope
through faith and love

Till we find our place
on the path unwinding
in the circle
the circle of life

6 thoughts on “Äitiyden kipu

  1. Voi, tiedän niin tuon mistä kirjoitat. Vauvaa kohtaan nuo tunteet ovat vielä aivan erityisiä. Mutta niinkuin sanotaan ’mitä isompi lapsi sen isommat huolet’ ja musta se pätee myös tuohon asiaan. Mulla sydän meinaa pakahtua rakkadesta ja huolesta jo nyt etukäteen kun lapsi pitäisi päästää yläasteelle ihan ilman äitiä. Tekisi mieli olla aina vähän pitämässä kädestä kiinni ja suojella kaikelta. Mutta eihän se ihan niin toimi.

    Liked by 1 henkilö

    1. Ihanasti ja koskettavasti kuvailtu, voin vain kuvitella! ❤️ Ehdin jo elätellä toiveita että tämä huoli olisi ohimenevää, mutta eipä se kai olisi rakkautta, ellei siihen liittyisi myös välittämistä, huolta… ❤️ Onneksi riittää, kun elää päivän kerrallaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s