Ovatko huolettomuus ja vastuullisuus ristiriidassa?

Olen useaan otteeseen kirjoitellut blogissani humoristisen ja huolettoman elämänasenteen puolesta, mm. seuraavissa postauksissa:

Elämäniloa!
Humoristinen elämänasenne
Huoleton mieli

Samaan aikaan ei liene jäänyt epäselväksi, että suhtaudun melkoisen suurella vakavuudella mm. ilmastonmuutokseen ja kaikista huonoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksiin.

Ovatko nämä kaksi asiaa ristiriidassa? Onko huoleton elämänasenne ristiriidassa vastuuntunnon kanssa?

Itsekin olen tätä joskus pohtinut. Onko normaalia itkeä ensin kongolaisten pakolaisnaisten tarinoita ja sen jälkeen alkaa suunnittelemaan maha naurusta hytkyen eeppistä pilaa?

Itse ajattelen, että huolettomuus ja vastuullisuus eivät ole ristiriidassa keskenään. Haluan elää elämäni huoletonna, jokaisesta päivästä iloiten, nauttien ja nauraen. Hauskaa pitäen! Samalla haluan ymmärtää vastuuni ja tehdä voitavani yhteisen hyvän eteen. Elämästä voi täydestä sydämestään iloita, vaikka samalla haluaisi toimia myös vääryyksien poistamiseksi. Se  ei ole omasta ilosta pois, jos haluaisi toimillaan mahdollistaa myös heikommassa asemassa oleville mahdollisuuden elämään, jossa on iloa.

Tavallaan nämä kaksi asiaa ovat elämässäni toisistaan irrallisia, osittain toisiinsa sulautuneita. Jos menen esimerkiksi katsomaan hauskaa teatterinäytöstä, en siellä todellakaan mieti mitään muuta kuin sitä esitystä, elän täysillä sitä hetkeä. Elämäni koostuu pääasiassa ihan tavallisesta arjesta. Erittäin mieluusti elelen vailla huolia, murehtimatta. Murehtimalla ei voi elämänsä pituutta lisätä kyynäränkään vertaa, sanotaan. Katson iltaisin Ensitreffit alttarilla – hömppää, siivoan samalla musiikin tahtiin tanssahdellen, syön kaurajauhistortilloja, rakennan legoista linnoja I:n kanssa ja koitan lenkkeillä raikkaassa ulkoilmassa mitä nyt vielä tämän mahan kanssa jaksan. Elän vain, en halua stressata tai tehdä elämästäni vaikeampaa kuin se on. On ollut ihanaa oppia pyhää huolettomuutta.

Ja sitten taas tykkään pitää silmäni auki. Toisinaan vietän illan tutkien jotain ympäristöongelmaa tai tutustun jonkun käynnissä olevan konfliktin taustoihin. Joskus luen uskomattoman kamalista oloista selviytyneiden ihmisten pysäyttäviä tarinoita, kirjoitan tänne blogiin vaikeiksikin kokemistani teemoista tai katson vaikka jonkun pysäyttävän dokumentin pakolaisuudesta tai eläinten julmista oloista lihateollisuudessa.

”Rohkeus on sitä
ettet sulje silmiäsi
kun vihdoin saat ne auki.”
– Tommy Tabermann


Näen näissä kahdessa elämänasenteessa myös syy-seuraussuhdetta. Pidän elämäni huolettomuudesta ja elämänilosta niin kovin, että haluaisin toimia niin, että yhtä mahtava elämä olisi mahdollisimman monelle muullekkin mahdollista! Toivoisin, ettei esimerkiksi kenenkään lapsen tarvitsisi pelätä pommituksissa, nähdä nälkää tai murehtia siitä, mistä saisi vettä janoonsa. Haluaisin elää niin, että edes joku lapsi saisi tekemisieni kautta elää hitusen huolettomamman elämän ja ehkä jopa kokea ilon tunteita! Ympäristövastuullisuuden koen myös olevan ihmisten suojelua, kärsiihän ilmastonmuutoksen ja ympäristön saastumisen seurauksista eläinten lisäksi suoraan myös ihmiset.

Täysin irrallaan vastuullisuus ja huolettomuus eivät elämässäni ole, vaan ne myös lomittuvat keskenään: ekologisuuden ja ihmisoikeuksien arvostaminen näkyvät toki myös arjessani tiettyinä valintoina. Mutta monet vastuullisemmat valinnat ovat tavallaan minulle niin juurtuneita tapoja, että ne tuntuvat ihan normi elämältä. Ne eivät vaadi vaivaa tai ”hyysäämistä”, vaan tulevat luonnostaan. En koe esim. kierrättämistä enää minään kummoisena juttuna, se on automaatio. Tai en esimerkiksi koe sitä elämääni rajoittavana asiana, etten osta tavaroita, en vain koe tarvitsevani mitään enempää, nyt on hyvä.

En oikein tiedä, voisiko tätä verrata johonkin. Ehkä jokamiehenoikeuksiin?

Mielestäni on mahtavaa, että Suomen luonnossa saa retkeillä niin vapaasti. Nautin suuresti eräilystä ja luonnossa olemisen tarjoamasta vapauden tunteesta.

Samaan aikaan jokamiehenoikeuksiin kuuluu myös velvollisuuksia. Luontoa ei saa vaikkapa roskata tai maastoa tuhota, eläimiä ei saa häiritä, avotulta ei saa tehdä toisen maalle. Missä retkeileekin, pitää kaikki tuomansa roskat viedä pois. Joillain alueilla on erikseen säädetty, missä saa liikkua, esim. näissä kuvissa näkyvässä Mallan luonnonpuistossa saa liikkua vain merkityllä reitillä.

Koenko, että nämä jokamiehenoikeuksiin lukeutuvat  velvoitteet ovat himmentäneet luonnosta nauttimisen kokemuksiani? En todellakaan! Ne tuntuvat hyvin järkeenkäyviltä ja itsestäänselviltä. En minä jatkuvasti luonnossa ollessa mieti velvollisuksia ikään kuin ne olisivat jokin taakka. Koen, että voin seikkailla luonnossa täysin stressivapaasti ja iloiten, vaikka tietyt velvoitteet ovatkin olemassa.

Samalla lailla koen tavallaan elämässäkin. En koe vastuullisuuden himmentävän elämääni. Koen, että voin nauttia tästä upeasta matkasta ihan täysillä, vaikka ottaisinkin vastuuta samalla omista valinnoistani ja tänne maapallolle jättämästäni jäljestä.

Mielestäni Martti Lutherin lausahdus kiteyttää  huolettomuuden ja vastuullisuuden yhteiselon kauniisti:

”Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s