Kuinka pääsin eroon ostamisen tarpeesta

Minulla yksi vaikeimpia asioita minimalistisemman ja ekologisemman  elämäntavan oppimisessa on ollut päästä shoppailusta ja ostamisen tarpeesta eroon. Materian haalimisen koukuttavuuden huomasi tosiaankin vasta sitten, kun siitä yritti alkaa vieroittautumaan.

On toki olemassa erityyppisiä ihmisiä. Toisille ei ole homma eikä mikään ryhtyä viiden vuoden ostolakkoon, toiset ovat olleet koko elämänsä erittäin tietoisia kuluttajia. On olemassa ihmisiä, jotka eivät koskaan ole olleet mitään himoshoppaajia. Toisille pahe on nettishoppailu, toisille kaupoissa kiertely. Toisella on himo ostaa jatkuvasti jotain pientä, toisella on riippuvuus selata päivittäin Nettiautoa ja myynnissä olevia moottoripyöriä sekä kesämökkejä.

Itselleni vielä joskus neljä vuotta sitten kaupoissa kiertely oli yksi tapa viettää aikaa. En ole koskaan ollut kummoinen nettishoppailija, turhaudun siitä vaihtoehtojen määrästä ja jätän lopulta tilaamatta. Mutta tuo kaupoissa huvin vuoksi kiertely, siitä on ollut matka päästä eroon. Asuin vielä tuolloin hitusen isommalla paikkakunnalla, jossa oli jonkin verran kauppoja. Niissä tuli kierreltyä melkein päivittäin. Jos oli tylsää, oli helppoa mennä tappamaan aikaa kauppohin ja hypistelemään uusia tuotteita. Joskus mukaan tarttui uutta kosmetiikkaa kokeiluun, joskus uudet verhot, toisinaan kiva t-paita, jollakin kerralla uudet puhelimen kuoret. Kaupoissa kiertely oli tapa viettää aikaa, ja sitä tulikin tehtyä harva se päivä.

Kiinnostuin minimalismista keväällä 2015 ja luovuin tuolloin hyvin suuresta osasta omaisuuttani. Pikkuhiljaa myös kiinnostus ympäristö- ja ihmisoikeusasioita kohtaan on noussut ja tätä kulutuskeskeistä kulttuuriamme kohtaan taas kasvanut inho. Ostamisen tarpeesta eroon pääseminen ei kuitenkaan ole ihan nopsaan käynyt, oikeastaan vasta viime vuoden lopusta / tämän vuoden alusta koen, ettei minun enää tee mieli mennä kauppoihin huvin vuoksi kiertelemään, tai että minulla ei ole jatkuvaa halua ostaa uutta. Tässä joitain kohtia, joiden avulla itse  olen vähitellen päässyt eroon jonkinasteisesta ”shoppailuaddiktiosta”.

Eristän itseni mainoksista
Olen ajatellut aina, etteivät mainokset vaikuta minuun paljoa. Että osaan muka olla niin mediakriittinen. Pötypuhetta! Kyllä ne mainokset vaikuttavat ja paljonkin. Mainonta on niin tehokasta ja salakavalaa, ettei sitä aina edes tunnista. Huomaan erityisen paljon itse vaikuttuvani huolella piilotetusta some-mainonnasta. Nykyisin on niin paljon esimerkiksi Instagram-tilejä, joissa lähes joka kuva on maksettu mainos. Kerran näin jonkin luonnonkosmetiikka mainoksen, ja jo seuraavana päivänä huomasin hypisteleväni samaa tuotetta kaupassa. Olen pyrkinyt systemaattisesti unfollaamaan kaikki kanavat, jotka sisältävät säännöllisesti mainoksia.

Postilaatikossani on jo kauemmin ollut ”ei ilmaisjakelua” kyltti. Olen huomannut sen ihan oikeasti auttavan. Kun esimerkiksi Gigantin mainoksia ei tipahtele joka viikko postilaatikosta, ei mielessäni edes käy television tai puhelimen päivittäminen. Kun toisinaan lukaisen mainospostin kotikotona käydessäni, huomaan, että saattaa tulla kiusaus tsekata vaikkapa alennuksessa olevat kännykät.
(Kuvan lehti Yhteishyvä 5/2018, kuvan laulunsanat Eddie Vedder: Society)

Asun maalla
Itselläni muutto pienemmälle paikkakunnalle auttoi shoppailusta vieroittautumisesta. Täällä kun on käytännössä vain kaksi ruokakauppaa. Kiusauksia ei tule vastaan. Kävin kesällä muutamassa isommassa kaupungissa Suomessa ja huomasin eron. Isompien kaupunkien keskustoissa joka puolella on mainoksia, ihania kauppoja, peilejä, toinen toistaan tyylikkäämpiä ihmisiä ja näyteikkunoita. Houkutuksia, kiusauksia ja vertailukohteita. Näin heijastukseni toisinaan peilissä ja näytin mielestäni kaikkiin muihin verrattuna nuhjuiselta, asuni vaikutti lähinnä pyjamalta. Kaupoissa tuli vastaan mitä söpömpiä vaatteita, sisustusjuttuja ja kaiken maailman härveleitä. Voi olla, että kaltaiselleni ex-himoshoppaaja-kiertelijä-hypistelijälle on vaikeampi päästä ostohimosta eroon, jos asuu kaupungissa. Kaikkien ei  tietenkään tarvitse muuttaa maalle, mutta voi olla että kaupungissa pitää kiinnittää enemmän huomiota siihen, missä ostoksensa tekee.

Olen myös huomannut, että ajoittainen eräjormailu voi toimia ensiapuna. Jos olen ollut pohjoisessa vaeltamassa ja saavun paluumatkalla Tornion Rajalla – kauppakeskukseen, olo on ihan tyhmä ja pöllämystynyt. Sitä saapuu sinne haisevana ja likaisena rinkkoineen päivineen syömään ja koko kauppakeskushomma tuntuu vain niin absurdilta ja unenomaisen turhalta 😂

En vertaile itseäni muihin
Huomaan ostohimon iskevän silloin, jos vertailen itseäni muihin. Jos katselen somessa tilejä, joissa esitellään toinen toistaan tyylikkäämpiä asuja: omat vaatteeni alkavat tuntumaan kovin vanhoilta ja nuhjuisilta. Jos kävelen isomman kaupungin ostarilla ja vertaan peilikuvaani paljon hienommalta näyttäviin vastaantulijoihin, saatan alkaa miettimään, pitäisikö sittenkin ostaa uudet housut näiden viisi vuotta vanhojen tilalle. Mutta. Sitten kun tämän vertailun lopettaa heti alkuunsa, tilalle tulee tyytyväisyys. Täytyy vain hengittää syvään ja lausua mielessä: minulla on jo kaikki, mitä tarvitsen ❤ Itseään ei kannata vertailla muihin. Minä olen minä, en kukaan muu.

Menen kahville
Joskus tulee tarve päästä kotoa pois ”johonkin”, muttei kuitenkaan jaksa mennä ulkoilemaan. Silloin valintani on yleensä kahvila. Siellä rahaa menee useammin rajattu määrä, noin 5-10 euroa. Samalla saa kuitenkin sen kokemuksen, että käy siellä ”jossakin” 😂. Jos taas menisin kauppaan ilman mitään tarvetta vain katselemaan ja pyörimään, saattaisi korissa äkkiä olla useammankin kymmenen euron edestä tavaraa.

Menen kirjastoon
Myös kirjastoissa saa purettua sitä jonkinlaista ”kiertelyn tarvetta” ja ihan ilmaiseksi! Mielestäni kirjastoissa on kivaa viettää enemmänkin aikaa, upota pehmeälle sohvalle ja syventyä johonkin mielenkiintoiseen kirjaan. Kulkea hyllyjen välissä ja ihailla mitä erilaisempia teoksia ja niiden kansia.

Minimalismi
Oman omaisuuden karsiminen minimiin on ollut yksi tehokkaimpia tapoja päästä eroon shoppailuhimosta. Kun olen esimerkiksi karsinut vaatekaapin noin 50 vaatekappaleeseen, ei tee mieli ostaa uusia. Niin kova homma on ollut saada tuo tuohon pisteeseen! Jos jotain vaatetta pitäisi ostaa, sen pitäisi olla kauan harkittu, mahdollisimman monen edellisen vaatteen kanssa yhteensopiva ja laadukasta, kestävää että ehdottoman miellyttävää materiaalia. Plussaa myös siitä, jos tämä vaatekappale löytyisi käytettynä tai edes eettisesti ja ekologisesti tuotettuna. Ei mitkään vaatimattomat kriteerit siis, tämmöistä vaatetta ei noin vain vahingossa alerekistä löydetä.

Olen muutenkin tehnyt kovan työn, että olen saanut kotini pelkistettyä tähän tilanteeseen, ettei sotkua synny, kaapit ovat lähes tyhjiä, huoneet tilavia ja väljiä. Sitä ei vain halua ostaa kotiin enää mitään, minkä kanssa sitä saisi taas joskus kamppailla, luopuako vai ei.

Harkinta-aika
Joskus huomaan tarttuneeni kaupassa johonkin tuotteeseen ja olen jo aikeissa heittää sen ostoskoriin. Silloin on aika viheltää peli poikki, ja vaatia harkinta-aikaa. Hyvä harkinta-aika on vähintään viikko, kuukausi antaa vielä paremman perspektiivin. Usein pelkkä yksi yö riittää. Tavaran ostamattomuus tuntuukin usein jälkikäteen paljon paremmalta ja vapauttavammalta idealta.

Lahjoitan  rahaa hyväntekeväisyyteen
Joskus teen niin, että jotain tuotetta harkittuani päätän lahjoittaa tuotteen summan verran rahaa hyväntekeväisyyteen tai vaikka ostaa jotain hyväntekeväisyyslahjakaupasta (kuten Unicef, Kua tai Pelastakaa lapset). Usein kun rahan laittaa menemään hyvään tarkoitukseen, ei teekään mieli ostaa itse tuotetta. Ostamisesta saa nimittäin hyvän olon tunnetta, nopeasti ja helposti. Mutta kun hyvän olon tunteen saakin vaikkapa lahjoittamalla saman verran rahaa hyvään tarkoitukseen, samalla saattaa se ”ostotarve” hävitä, kun aivot saavat lahjoittamisesta samalla tavalla hyvää mieltä.

Siirrän rahaa säästötilille
Vähän samankaltainen vinkki kuin edellinen. Mutta siis joskus jos tulee tarve ostaa jotain, saatankin laittaa isomman summan säästötilille. Sitten näyttää, että käyttötilillä on vähemmän rahaa, enkä raaskikaan ostaa mitään. Heh, aivojen huijausta. Ja oikeastaan se on jotenkin ihan kumman ihana se tyytyväisyyden tunne, kun potti säästötilillä kasvaa. Paljon parempi tunne kuin se, että saman summan olisi käyttänyt johonkin uuteen hilavitkuttimeen! 🙂

Tunnistan aidon tarpeen kyllästyneisyydestä
Kun mietin tarkemmin, minulla on todella nyt kaikki mitä elämiseen tarvitsen. On ruoanlaittovälineitä, nukkumapaikka, petivaatteita, vaatteita ja niin edelleen. Pärjäisin näillä tavaroilla varmasti useamman vuoden ilman mitään ongelmia. Siispä voisin tehdä päätelmän, että mikä tahansa ”tarve” onkin oikeastaan jotain muuta. Ehkä kyllästymistä, vaihtelun halua, päähänpisto, mainonnan aikaansaama tunne tai vastaavaa. Toki on aitojakin tarpeita. Minulla on vain muutamat housut, ja jos jotkut niistä tuhoutuisivat syystä tai toisesta korjauskelvottomiksi, olisi minun ostettava uudet tai ainakin käytetyt uudet.

Keksin jotain mielekkäämpää tekemistä
Usein huomaan pohtivani kauppoihin kiertelemään lähtemistä, kun on tylsää. Kun ei jaksaisi oikein tehdä mitään. Kaupat ovat niin helppo tapa viettää aikaa ja ostamalla saa itselleen pikaonnea. Jollain lailla shoppailuhimo kertoneekin tyytymättömyydestä elämäänsä. Jos joskus (nykyisin onneksi enää aniharvoin) harkitsen lähteväni kauppaan huvin vuoksi, päätänkin tehdä jotain muuta. Usein jo pelkkä lenkille tai pienelle kävelylle lähtö riittää piristämään päivää. Joskus alan värittämään värityskirjaa tai tekemään ristikoita. Teen kotijumpan tai paistan lättyjä. Järjestelen vaatekaapin pikaisesti tai käyn viemässä roskat. Maksan laskuja tai luen kirjaa. Usein kun vaan alkaa tekemään jotain, halu lähteä huvin vuoksi kauppaan unohtuu. Enpä minä lapsenakaan käynyt kaupassa kuin ehkä kerran viikossa vanhempien kanssa. Silti oli illat täynnä tekemistä ja touhuamista, harvoin oli tylsää! 🙂

Käyn ruokaostoksilla ruokakaupassa
Mielestäni on kurjaa, että nykyisin niin monet kaupat ovat hypersupermarketteja, joissa myydään ihan kaikkea tietotekniikasta vaatteisiin, kenkiin ja sisustusjuttuihin. Jos kohtaa kiusauksia jokaisella kauppareissulla, on todennäköisempää, että niihin joskus väsyneenä ja nälkäisenä sitten lankeaa. Koska itse asun tosi pienellä paikkakunnalla, on se ihanaa, ettei näissä ruokakaupoissa kovin laajaa tavaravalikoimaa edes ole. Vähemmän kiusauksia, helpompi pysyä ostamattomuuden linjassa. Ruokienkin suhteen hävikkiruoan vähentämiseksi on hyvä pysytellä ostoslistassa, ostaa vain tarpeeseen.
Ostan jotain aineetonta
Kaikkea ostamista ei tietenkään tarvitse lopettaa, mutta luonnonvarojen kuluttamiseen tulisi opetella suhtautumaan kriittisemmin. On kuitenkin monia juttuja, joita voi ostaa, ja jotka ovat ”aineettomia”. Itse tykkään käydä toisinaan kuuntelemassa livemusiikkia, katsomassa elokuvia tai teatteria. Joku voi tykätä käydä hieronnassa, tilata kotiinsa siivoojan tai vaikka ilmoittautua ryhmäliikuntatunnille.

Olen tehnyt valintoja
Kun on tehnyt joitain selviä valintoja, on helppo olla ostamatta niitä. Kun olen esimerkiksi lopettanut meikkaamisen ja hiusten värjäämisen yms. kemiallisen kosmetiikan käytön, ei niitä edes tee mieli ostaa. Jos raja olisi häilyvämpi, olen varma, että ostelisin enemmän kosmetiikkaa kokeiluun.

Muokkaan asennettani, kyseenalaistan materialistisen kulttuurin

Meille on niin käsittämättömän taitavasti iskostettu päähän se, että omistamamme tavaran ulkonäöllä on ihan huikeasti merkitystä. Että ympäristömme ja tavaroidemme ulkonäkö vaikuttaa oleellisesti onnellisuuteemme. Että itseään voi jotenkin luoda oman ulkonäkönsä ja vaatteidensa kautta. Meille on syötetty tämä mantra niin uskomattoman taitavasti, että sen vastustaminen nähdään ärsyttävänä nipottamisena ja elämän kurjuuden maksimointina. Kun olen itse kuitenkin vähitellen luopunut materialismista, on tilalle tullut ihan käsittämätön vapaus! Enkä itse olisi tätä kyllä koskaan itsestäni uskonut. Aiemmin RAKASTIN meikkaamista, sisustusta, kauniita tavaroita ja kaikkea ihanaa. En olisi koskaan uskonut, että joku päivä vielä haluaisin sen kyseenalaistaa. Nyt kuitenkin olen kokenut sisäistäneeni sen, että millään ulkoisilla puitteilla ei lopulta ole mitään tekemistä minun onnellisuuteni kanssa. Elämän salaisuudessa on minulle loppu viimein kyse jostain ihan muusta, vapaus tulee minulla jostain ihan toisaalta.

Tieto lisää tuskaa
Kun on tietoistanut itseään vaikkapa vaateteollisuuden ongelmista (esim. tämä uutinen), nousee samalla inho kyseistä teollisuuden alaa kohtaan. Nykyisin minua lähinnä oksettaisi kävellä H&M:lle, siinä missä ennen olin kuin taivaassa sinne päästyäni. Kun oppii enemmän ja enemmän kulutushysteriamme katastrofaalisista ja surullisista seurauksista, ei vain tee mieli olla siinä osallisena.

Mistä saan onnea?
Lopullinen kysymys taitaakin olla tämä. Shoppailusta saa onnea, mutta vain hetkeksi. Muutaman käyttökerran jälkeen uusi paita onkin ihan tavallinen. Parin viikon ajon jälkeen uusi auto ei tunnu sen ihmeellisemmältä kuin mikään aiempikaan. Ensimmäisen pesun jälkeen uudet farkut saattavatkin olla pienet, vasta ostettu pokkari odottaa vuosienkin päästä lukemattomana, se mielettömän kätevä siivousväline pölyttyä itse kaapissa. Kuitenkin se hetki, kun uusi tavara on ostoskassissa, se ihan oikeasti tuo aivoihin hyvän olon ja onnistumisen tunnetta. Mutta vain hetkeksi.

Tärkeää olisi miettiä, mistä muualta saa onnea. Mitkä ovat omassa elämässä niitä asioita, jotka tuovat myös iloa, ehkä jopa sitä kestävämpää laatua? Itse tykkään mm. laulamisesta, musiikin kuuntelusta, lautapelien pelaamisesta, lukemisesta ja blogin kirjoittamisesta. Pidän myös ulkoilusta, metsistä, lähimatkailusta, teatterissa ja konserteissa käymisestä, lapseni kanssa leikkimisestä ja kahviloissa pistäytymisestä. Tykkään ihmisistä, kirjeiden kirjoittelusta, rauhallisista koti-illoista, saunomisesta, iltakirkoista, leijan lennättämisestä ja elokuvista. Lopulta shoppailu ei ole ollenkaan elämäni kivoimpien asioiden listalla, joten miksi  itse siihen kuluttaisin aikaani ja rahaani?

Seuraavaksi muutama tämän ostolakkoilijan ostohimoituksen erävoitto:

Kestovaippalaatikko meni rikki. Ennen vanhaan olisin ehdottomasti ostanut uuden, jonkin ihanan kangaskorin vaikkapa. Nyt päätin, että vanha saa kelvata, pyöräytin vähän kaapista löytyvää jesaria ympärille, ja tämähän toimii! 🙂
Tässä asunnossa ei ollut lääkekaappia, mutta johonkin yhteen paikkaan lääkkeet oli saatava. Kävin jo kiertelemässä kaupassa katselemassa pikkukaappeja, mutta eipä niitä onnekseni löytynyt. Päädyin tuunaamaan pahvilaatikosta oikein toimivan lääkekaapin. (Edit: Joissain asunnoissa lukollinen lääkekaappi on kaiketi pakollinen, silloin tämä ei tietenkään käy. Meillä tämä boksi on kuitenkin säilössä paikassa, jonne lapset eivät voi päästä edes kiipeämällä, joten sinänsä yhtä turvallinen! 😊 Toki voisin  vuokraisännältä vielä kysäistä, tietääkö hän, kuuluuko lukollinen lääkekaappi asunnon perusvaatimuksiin 👍)Lisäksi minusta on ollut ihanaa huomata, että olen oppinut näkemään kauneutta asioissa, missä muut kenties näkevät rumuutta. Monet pitävät kauniina vain sellaisia koteja ja vaatteita, jotka saavat somessa eniten tykkäyksiä, jotka vastaavat käsitystä tämän hetken trendeistä. Koen itse rikastuneeni ihan hurjasti, kun olen opetellut näkemään kauneutta kaikkialla! Ennen olisin takuulla pitänyt tämän rivitaloyhtiön saunaa rumana – nyt taas pidän sitä ihan hurjan kotoisana ja symppiksenä, ympäristöystävällisen vanhoine sisustuksineen. Nämäkin tavarat oltaisiin voitu uusia moneen kertaan sitten 80-luvun, mutta näin on nähty  hyväksi. Hieno juttu.
Vielä nelisen vuotta sitten pidin tätä kotikotoani löytyvää possumukia naurettavan rumana. Mutta tämäkin on loppujen lopuksi aivan ihana. Pikkusiskoni löysi tämän joskus kauan sitten lapsena kirpparilta ja onhan tämä nyt ihan käypä muki.
Ennen myös en pitänyt kotikotini lamppuja ja verhoja oikein omaa silmääni miellyttävinä. Miksi? Ai koska ne eivät vastaa 2018 Instagramin tykätyimpien sisustuskuvien vaatimuksia? Nykyisin näen näissäkin jotain ihan uskomattoman upeaa. Vanhan ajan tunnelmaa, ympäristöä kunnioittavaa asennetta ja lukuisia tarinoita, joita nämä useamman kymmenen vuotta vanhat tavarat pitävät sisällään. Jotta maapallomme säilyy, meillä on tästä paljon opittavaa. Jatkuvan päivittämisen ja uuden ostamisen sijaan on opittava sietämään toisinaan lievää ”tylsyyttä” ja luovasti näkemään jo omistamistamme tavaroissa niiden ainutlaatuista kauneutta. Maapallolla ei ole resursseja siihen, että päivitämme jatkuvasti uuteen ja uuteen. Täytyy oppia tyytymään.

”Anyone can love a rose,
but it takes a lot to love a leaf.
It’s ordinary to love the beautiful,
but it’s beautiful to love the ordinary.”

Aiempi aiheeseen liittyvä postaus: Irti materialismista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s