Minimalistin vaatevalikoima

Tässä postauksessa pääsette kurkkaamaan vaatekaappini sisältöön 😊 Olen tehnyt lukuisia postauksia aiheesta, ja joka kerta vaatteita on ollut hieman edellistä vähemmän. Niin tälläkin kertaa. Kuitenkin minulla on edelleen muutama vaate, joita en juuri käytä, mutta joista en raaski ihan luopuakaan. Joten varmasti tämänkin postauksen jälkeen vähän ajan päästä teen uuden postauksen edelleen hieman pienemmästä vaatekaapin sisällöstä.

Tavoitteena olisi noin 30 sisävaatteen valikoima. Lisäksi minulla on tullut tarve löytää kirppareilta muutamia hieman erilaisia vaatteita. Kaipaisin vaatteiden joukkoon hieman enemmän värejä ja kuoseja. Joten voi olla, että muutama pesussa vähän pienentynyt harmaa t-paita saa kesän aikana mennä kiertoon ja tilalle koitan kirpputoreilta löytää piristävämpiä ja vähän näyttävämpiä vaatekappaleita.

Näistä kuvista puuttuu 3 pesussa olevaa yläosaa, juhlamekko, yksi hame sekä päälläni oleva mekkotunika. Muuten tässä näkyvät omistamani sisävaatteet. Kuvissa näkyykin muutama melko uusi kirppislöytö, ja samalla pari vanhaa vaatettani on saanut lähteä kiertoon.

Muutama fakta suomalaisten vaatekaapeista:

  • Helsingin sanomien selvityksen mukaan (uutisoitu 13.3.2017) suomalaiset käyttävät vaatteisiin keskimäärin vuodessa 600 euroa. Minusta tuo kuulostaa aika isolta summalta!
  • Kuningaskuluttajan #vaatehaaste taas pyrki selvittämään, kuinka paljon ihmiset omistavat vaatteita. Haasteeseen vastanneiden keskiarvo oli 281 vaatetta. Vähiten vaatteita omistaneella oli yhteensä 42 vaatetta, eniten omistaneella taas 968 vaatetta.

Olen huomannut, että mitä vähemmän omistan, sen kevyempi ja valoisampi olo minulla on. Mistä se pohjimmiltaan johtunee, mutta minulle minimalismi on ehdottomasti tuonut aivan ihanaa mielenrauhaa ja keveyttä. Vaatteiden suhteen sama homma. Mitä suppeammaksi vaatekaappini sisältö on muotoutunut, sen rauhallisemmin aamuisin vaatteeni valitsen. Koen oloni raikkaaksi, kun menen päättämään aamuisin mitä puen. On vain niin hyvä olla!


Kuvissa näkyy, että edelleen noita yläosia on melko paljon. Saapa nähdä, miltä vaatekaapin sisältö näyttääkään sitten seuraavassa tällaisessa postauksessa 😊

Lähteet:
Yle.fi: #Vaatehaasteen tulokset: Vastaajilla yli 57 000 vaatetta
Menaiset.fi: Pihistätkö sinäkin muodista? Suomalaiset käyttävät vaatteisiin lähes 200 euroa vähemmän kuin ruotsalaiset
Hs.fi: Suomalainen käyttää satoja euroja vähemmän muotiin kuin ruotsalainen – ”Itsensä korostaminen on kulttuurisesti kehnompaa”

4 thoughts on “Minimalistin vaatevalikoima

  1. Liekö mistä se pohjimmiltaan johtuu = Mistä se pohjimmiltaan johtunee. Anteeksi, mutta oli pakko, minua niin surettaa tuon lienee- sanan väärin käyttö 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos, täytyypä korjata! 😀 Blogini on tosin varmasti täynnä kaiken maailman kirotusvihreitä, sillä osittain olen kirjoittanut puhekielellä ja kirjoitan tekstit vähän liian nopeaan /:D

      Tykkää

  2. Tuon lie sanan ”väärinkäyttöön” törmää monessa paikassa, et ole ainoa. Se vaan särähtää aina miun korvaan, vaikken mikään kielinero muuten olekaan 😀 Toki mulle tuli itselleni heti kommentin jälkeen olo, että voi ei mikä marmattaja olen, kun ensimmäinen kommentti blogiin oli tuommoinen negatiivinen huomautus.
    Blogi on ihanan raikkaan oloinen, tässä vierähtänee tovi kun lueskelen juttuja läpi, ja ihailen kuvia. Kiva lukea välillä sellaista minimalistiblogia, joka ei ole kuvitukseltaan pelkkää mustaa ja valkoista. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Oi kiitos kiitos kiitos ❤ Haluaisin kehittyä oikeinkirjoituksessa ja muutenkin oppia kirjoittamaan 'paremmin', eli ei haittaa ollenkaan joa huomauttaa, minähän siitä vain hyödyn 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s