Harrastusvinkki pimeneviin syysiltoihin


Tässä postauksessa esittelen yhden oman harrastukseni, nimittäin olisi luvassa postausta tähtien katselusta. Ekan kerran taisin kipittää tähtikartan kanssa yöllä ulos jo ala-asteikäisenä. Jostain syystä tähtitaivas on kiehtonut minua aina. Lapsikin sai toiseksi nimekseen ”Otava” osaksi tähtitaivaaseen kiehtoutumiseni takia. Avaruustietokirjat paikallisesta kirjastosta on lähes kaikki ahmittu moneen kertaan. Albert Einsteinin kiehtovia teorioita koitin parhaani mukaan lukea jo 13 vuoden iässä. Loppujen lopuksi avaruus ja tähtitiede ovat vain harrastus muiden joukossa, eikä se ole kovin monimutkaista, vaikka siltä se voisi aluksi vaikuttaa. Tämä harrastus on itse asiassa mielettömän helppoa aloittaa! Continue reading ”Harrastusvinkki pimeneviin syysiltoihin”

Kodin kierrätyspiste

En ole aiemmin ollut mikään kierrätysmestari. Vasta, kun kiinnostuin ekologisuudesta, alkoi myös roskien lajittelu ja sekajätteen vähentäminen kiehtomaan. Tiedän, että lähtökohtaisesti on ympäristöystävällisempää koittaa tuottaa kokonaisvaltaisesti vähemmän jätettä, kuin vain alkaa kierrättämään tehokkaammin. Itsekin olen yrittänyt aina, kun mahdollista, ostaa sen vähiten pakatun tuotteen, jolloin kierrätettävääkään ei niin paljoa tule. Mutta samalla on kuitenkin niin hyvä tapa oppia kierrättämään ne roskat, joita tuottaa! 💖

Roskien lajittelu on ehkä maailman helpointa. Harmi, että lykkäsin sen opettelua näinkin kauan. Omassa kunnassani ei ole muovin keräystä, mikä harmittaa. Tässä taloyhtiössä ei ole myöskään biojätteen keräystä. Harkinnassa olisi jonkinlainen pikkuinen keittiökompostori, ainakin Bokeshi-kompostorista olen lukenut paljon hyviä kokemuksia. Syntyvät mullat voisin viedä muutaman sadan metrin päähän kotikotini kasvimaalle. Continue reading ”Kodin kierrätyspiste”

Pohdintaa kasvatuksesta ja kirjavinkki

Tässä postauksessa olisi luvassa jotain pohdintaa kasvatuksesta, kasvatusoppaista sekä kirjavinkki. Suosittelen erittäin lämpimästi ylläolevassa kuvassa näkyvää Ihana perhe – tietoisen vanhemmuuden abc -kirjaa!

Olen tänne blogiin kirjoitellut omasta elämäntavastani ja joistain valinnoistani vanhempana. Koen, että uskallan olla rohkeasti ihan omanlainen äiti lapselleni, enkä vertaile omaa vanhemmuuttani liikaa muihin. Continue reading ”Pohdintaa kasvatuksesta ja kirjavinkki”

Ekompaa vauva-arkea


Kuinka vauva-arkea voi elää ekommin? Tässä muutama ajatus:

Imetys: Jos imetys onnistuu, niin se on myös ekologinen valinta. Jos pystyy imettämään suositusten mukaan (täysimetys 4-6kk, ja osittaisimetystä vuoden ikään asti tai pidemmälle), luonto kiittää. Imetyksen onnistuminen ei kuitenkaan useimmiten ole oma valinta, vaan kiinni tsiljoonasta jutusta. Joten syyllisyyttä ei sen takia kannata kokea, jos imetys ei onnistukkaan 😊 Ja toki on heitä, joille omien voimavarojen takia on pakko turvautua korvikkeeseen. Tämä on täysin ymmärrettävää. Kenenkään ei pitäisi tuntea huonommuutta sen takia, jos ei pysty / halua imettää. Continue reading ”Ekompaa vauva-arkea”

Takaisin luontoon


Luonto. Vastaus kaikkeen. Oli takana sitten minkälainen hullunmylly-sekamelska-aivot-räjähtää-päivä, niin pyörähdys metsässä auttaa aina. Minusta on antoisaa sisällyttää lapsieni lapsuuteen paljon ulkoilua, että pikkuinen saisi viettää yhtä paljon aikaa metsässä kuin minä lapsena. Ollaan jo ulkoiltukin paljon. Käyty katsomassa Hepoköngästä Kainuussa, vuoria ja vesiputouksia Norjassa ja Lapin tuntureita. Toki on myös ihan arki-ulkoiltu, paljon käyty lähiluontoa tutkimassa. Joskus tuntuu, että vauvan kanssa on vähän haastavaa lähteä ulkoilemaan. Minkä verran vaatetta on sopivasti? Vaunuilla ei pääse kaikille metsäpoluille, joten on ollut opettelemista kantoliinoissa ja -repuissa. Continue reading ”Takaisin luontoon”

Mietteitä vaatteista

Nimetön suunn.malli(82)
Suosittelen katsomaan dokumentin nimeltä The True cost. Kyseessä on nimittäin ihan huikean puhutteleva ja silmiä avaava dokumentti vaateteollisuudesta! Löytyy Netflixistä, siinäpä yksi hyvä syy tehdä sinne tunnukset, vaikka edes yhdeksi kuukaudeksi. Postauksen kuvat ovat kyseisestä leffasta.

Viime päivinä minua on mietityttänyt vaatebisnes. Vaatteita kuluu ihmisillä enemmän kuin koskaan ennen. Puhutaan jopa 52 sesongin bisneksestä: joka viikko on vaatekaupoissa oltava uusia tuulia. Halpaakin halvempia vaatteita ostellaan alerekeistä sekä uutuushyllyiltä, usein vain muutamaa käyttökertaa varten. Continue reading ”Mietteitä vaatteista”